Kolmas, sillä toista ei ole

Öljyvärit silmissä, pensselit käsillä ja nenässä

palettiveitsinen kissakuvio ympärikehoa

Tilasin t-paidan: olen sinun kuolema – älä hukkaa

susia takataskussani

Pientä murinaa kuuluu nurkasta, kun havaintona on

elämä liian eläväinen

Hiljenee silti katse iltaisin; tuijotan varpaitasi nurkasta

minulle valitusta paikasta

Olen pieni kuolemasi, suuri elämäsi, hiljainen tyhjyys vailla

muuta tarkoitusta

Tuijotan öisin varpaitasi; sinun hiljainen kuolemasi

Elämää riivaava, silti aina olemassa

Mörfiini

katso kuinka olemme osa ihmiselämän käsikirjoitusta
pienen kärsimyksen naulalla iskettynä suoraan rintakehään
puhki konkreettisen sielun, vertavaluvan paistettavan lihaksen

tunne-elämäni joutuu tiputukseen, otetaan lukua kymmeneen
baareissa makaan paareilla ja rääkäisen huudon vajaan

ole minulle minun mörfiini
mörköinen turkoosi pieni rakkauteni
revi irti käteni pienin hämyilevin hampainesi
ostan ne sitten takaisin, vaikka lähikaupan alennuslihatiskiltä

häkeltää purppurataivas ja selät vasten kulunutta patjaa
ilman sinua - en tahtoisi
olla olemassa ollenkaan

pieni hiljaisuus kuuluu toisinaan
ihmiselämässä aikoihin loputtomiin

Matkalla Tyhjyyteen

Yksinään on vaikea nojata tyhjyyteen

väsynein käsin tahria tyhjää taulupohjaa vailla inspiraatiota

Ottaa valokuvia pimeässä ilman salamaa

odottaen ukonilmalla radiotornissa rautakanki kädessä

salamaa iskevää ja pudottavaa

Kuolema sykkii yhdessä elämän kanssa pitkin ihoa

kaksi asiaa joista ei voi kumpaakaan toisistaan erottaa

joskus hetkittäin, tämän yöhön painuvan ja päivään nousevan taivaan alla

on itsestäänselvyyden vastakohtia siitä; mitkä ovat ja kuuluvat yhteen

Narisevat metallipyörät vasten staattisia vuoristoradan kiskoja

piukea korkki cola-pullossa, vasten lasia, pitääkseen sisältönsä

hopeinen haarukka ja veitsi maakaamassa yhdessä, tyhjäksi syödyllä lautasella

ilmapallona folioisena, pitää sisällään hekottelevan helium-epäilyksen

joka kohoaa korkeuksiin, kunnes yhteinen matka on leijunut loppuunsa

Aikanaan mennään ja tavataan, tavataan elämää kuin aapista

jos ei lukeminen kiinnosta, on silti jäljellä olemassaolo, tuo tajunnan lihallistuma

ja kenen seuraan sen antaakaan

Sanat (lähtölaiturin) pielessä

Kauneus hiipii verhojen rakenteiden läpi ohitse
kuinka kylmää onkaan, lämpö pakenee kuolleesta
kuin rakkaus antamattomuuden hautuumaalta
sanat seisoivat, eivät ejakuloineet, tuottaneet tyydytystä

Se mistä puhuimme, se missä olimme
olimme menettäneet kaiken paitsi toisemme
todellisuus kurkottaa karmivin käsin
siellä viiden sekunnin päässä
päässä, joka ei muistanut tätäkään hetkeä

Pukekaamme yllemme surunaamareita
läpinaituja haalareita, laastari peittää mielen haavan
sen hetken, kunnes se viikkojen taivaltumuksien ajan parantunee

Joulukuinen mykkä yö
tarjoaa huudon pimeyden pahoinvoivan onanoivan

Turmeltuu käsiin valuva musta vesi synkkyyden
verta en niistä erottanut, en nenästäkään, vuotavasta

Mikä erottaisi hetken hetkestä, jossa sinua rakastan
loputon taival alla tämän taivaan
mielummin makaan alla maan, kuin sinusta
luopuisin ikinäkoskaan ollenkaan

Rupeava sydänrepeämä

Sydän uhkailee riutuvaisuuttaan
lupailee hetkiä joita elämämme
elämän haavoista haaveisiin
niihin, joissa voimme edes tänään olla:
viipyä, pysyä, alla sysimustan viimaisen taivaan

Ei turmiollisen hellyyttävää herkkyyttä voi sisimmissään nähdä
ilman että pysähtyy: kaikki, sekä ilma että katse
joissa me katsomme toisiamme sen hetken, joka on meille suotu

Synkissä vesissä maailmassa jossa usein uimme
Tämä on sille pienelle kalaolennolle
jonka saalistin ja se sai sen
pimeän rikkinäisen, pongomaisen rakkauden
sillä ei: minulla muutakaan ollut

Tämä on pelkkä riipivän roikkuva sanankerronta,
jossa julistin ainiaan ulisten ulvoen
minun aikanaan olleeni
Siinä elämän hetkessä, Sinun.

"Tee ite masentava runo"

Naapurista lainatulla tylsällä raastinraudalla
Tylsyyksissäni raastoin lihasuikaleita ranteistani
torstaiseen hernekeittooni
verta ja rautaa sekaan – ja rautanauloja

Huonosti nukuttu yö, ilman peittoa
yksin, roskakatoksessa, biojäteastia kainalossa

Unohdetaan murehtimisen huoli
Tämä on se päivä: kun minusta viimeinen sisäinen elämänkipinä
sammui ja kuoli

Yhden unohdin lainata: auton hinausköyden!
Itseäni varten, katonrajaan roikkumaan
Kärpäsille, madoille, viikoksi hyvin riiputettua lihaa!

Alussa silti niin lopussa

Syöpäkasvainten irtileikkaavuuksien sekavuudessa
hyvänlaatuinen kasvain puuttuvainen
biologisesti väitetään: minun olevan mies, sinun, "minun" nainen

Luolaolentojen tavoin huudeltuna
toisiimme kiinni kasvavaiset
omistavat ja jakavat
perusteisuuden ihmismielipuolisuuksien

kaksinkertaistamisen väylä yksinkertaisessa yksinäisyydessä

ei sitä muista, eikä huomaa, huomaako puistakaan
vuorokausien, kausien vuodenaikojen, muuttuvaisuuden
niiden todellisen tulevaisuuden

Kasvaa
yhteen hetki jos toinenkin
unohtuu ja katoaa lempeys
jatkuvuuden välilyönti - halki elämän kirjaimuuksien

Perhonen

Lehahda läpi siipien karkuun pakoisuuteen
siitä mitä sinulta odotin

Istuin ja odotin

Vihertävä perhoisuus kauneuden pisteliäisyys
En koskaan sinua osannut poimia
En koskaan ihmislihasten kämmenelle saavuttamaan

Haaveiden haaveihin en tule sinua saamaan
Ei ole pilkkua jonka jälkeen en sinua
koskaan voisi löytää etsiä vailla kumartavan metsikköisyyden

Tiedät sen
Hetken kämmenissäni voin sinua pitää

Kaukaisuus on tämä päivä

Mörkösieluinen omistusoikeus

Tiesitkö kuinka rakkaus
paketointi arvaamaton repii irti
sen mitä emme koskaan yhdessä edes avannneet

Polttaa sormenpäitä, ääripäitä

Hetki tuijotetaan yksinäisyydessä ja ollaan yksin
tyhjiä lyhtyjä olkaamme hetki toisensa jälkeen
jälkiin susien ja karhujen

Luonto joka kukkuu, kähisee ja rämisee
aamuiset seitit häkkien hämähäkkisten

Ollaan hiljaa äärellä lahjan
lahjan, jota yritetään olla koskematta, avaamatta

Peläten sisältöä
toista niin sytyttävää
sielujen mielipuolisuuksien eksyvää karnevaalia

Ei tässä ole enää äänestysoikeutta
synkkä musta ihmisperkeleiden repimä sieluni

Kaikessa käärmeisyydessään on ainoa
mitä voin sinulle tarjota

Kaamosunia

Karhussa talviuni, kahden puoliskon kääntyminen

kaamosmasennus vie mennessään, ja karhun mukana

myös osan minua, nukkumaan keinuttaa maailma suominen

ja yksinhän, yksin, minäkin nukkumaan menen

Lopussa ovat oireettomat syysiltamat

ja on aika, aika: sytyttää ulkosieluiset tekovalot!

Hohtavaa sähköenergian kihertämää

elohopeisesta hallitusta valolaulusta

on revittävä revontulia enemmissä määrin:

Valoa! Valoa sisäisiin, ihmishamsterilaatikoihimme

jotka luonto, aina aikanaan

pimeydellään saapuu verhoamaan

Elämässä kaatuneille

Olen kaatunut monesti, kauneuden vastakohtaisesti
Ei kukaan opettanut polvisuojia ja suojahanskoja käyttämään
Ihmisten sirpaleisessa särkyneessä maailmassa
aloin omatoimisesti eteenpäin konttaamaan
Haavoja elämän, mukanani arpisina kyherminä
mukani minä pidän, läpi kaiken tämän

Aivan kuin, ainakin puolikuin, jokainen muukin meistä
toisten, joidenkien, elämät rakentuneet, ikäväkseen surukseen
Sisäänpäin virtaavista vuotavista kyyneleistä
jotka pimeydessään toisinaan
kuuttomiin öihin tulevat painumaan

Puhkottuja onnellisuuden ilmapalloja on jo nurkkiin kertynyt monia
Liian, liian monia! Suorastaan kirjaimellisesti, turhan useita
ei jäänyt ihmisistä muistoja komeita,
lähinnä tunnevireitä ahdistavan latteita

Hiipuvaa pohjaan valuvaa tunnesakkaa
kunnes kaikki hiljalleen
vihdoin hiljenee
kunnes vihdoin
pysähtyy, ja:
lakkaa

Terve runo

Ihmistuulissa, vältellen pahanilmanlintuja
Kuljeskellen eteenpäin, ihmisperkeleiden polttamana
Rukousraunioille punon kiikkerän jatkon elämälleni

Sisäisesti sairaaseen neitoon synnyin yhtä sairaasta naisesta
Tullaan ja kadotaan, eikä ole velvollisuuksia tai tarvetta jäädä, tänne ollenkaan
Haudattuina balsamoituina kirotut menneisyyden traumat – on aika antaa olla.

Markkinointirattaista kuuluu tekotarpeiden vääristynyt parkuva huuto:
"Tarvitsen huomiosi! Ota minut!"
Pelonlietsonnan kuulutuksillekin ummistan sieluni, sillä:

Olen väsynyt sairastamaan

Monta vuotta tämän yksilökunnan kylmillä lattioilla maanneena, 
on aika nousta. Nousta, ja miettiä uudet suunnat, kunnes 
joskus aikanaan sittten vihdoin totean: "Terve!"

Vaaranlaidalla

pohjasta haljennut pulkka

vanhan kapakan seinustalla

kylässä jossa ei kukaan juuri asu

ja baarikin suljettuna

puoli vuosikymmentä

Hiljaisen kylän äänettömät askeleet

painautuvat tyhjyyden mieliin

halkeama viinanhuuruisten henkäyksien ikkunoissa

haisevat penkit kertovat tunkkaisten ihmissielujen tarinaa

laillinen avohoitola ja juottola, pöllyää vain tavallinen lumi

naisten maksullisuus tuoppi taikka kaksi

Rikkaiden maailma

eriytyy toisaalle

mutta silti samanlaiseksi