Henk-isyys

Tahdoin luokse niittyjen lehmäisten
vailla ravintoa omalle sielullein
Hengittämättömyys
toisten nuuhkiminen vain peräreikien

Läheisriippuvaisuuden ikuinen kuilu
lopulta puri ja purki sieluni
lopullisesti
irti

Nykyään harrastan
itseni rippeiden ja sieluni tähtisten tähteiden
keräilyä, kokoilua

Tämä on minun työni
johon sadistinen kapulayhteiskunta
varmaan ainiaan
tulee keppejään väliin tunkemaan

Toiselle

Tahtoisitko
viettää kanssani päivän
ajan ikusuuksiin häilyväisen
Kosketella, tunnustella henkisyyttä välissämme
Ei syyttä, ei suotta, sillä välillämme saattaisi olla jotain
ikuiseen kauneeteen vuotavaa
sielujen yhteenliittymää
aikojen avaruuteen katoavaa

Kysyn
sillä linssien läpi nähdystä maailmasta
voi kyynelvirrat kuivata poskilta
lasilinsseihin ne pinttyvät... pinttyvät
mutta sielustain, vaikeammin huuhdottavissa olevaiset
olisivat pettymyksen tuskat
eivät silti arkielämää päättäväiset

Mutta päätä sinä, paremmalla päälläsi
tahdotko viettää kanssani
yhden päivän tutustuvaisen

riittää, jos vastaat:
Tahdon

Juhann...haikeus

Ei kiinnosta juhannusheilat
kun tasan yhdestä henkilöstä
on sekaisin aivokemiat
Ja ei, en ole itse itseäni sekoittanut

Kuin täyskaatuneet keilat, yksinäisyys kolisee iltaisin
Yksin
Käperryn itseeni
on sinun kaipauksesta, sieluni kipeäni
täynnä raskasta rakasta turhautumista
mieli jälleen pullollaan
ja yritän huuhtoa ikävän tuskaa
vaikka pullo kerrallaan...

Ikäväni haavaan
ainoa laastari, olisi sinun näkemisesi
Joten toivottavasti viel' näemme
ja yhdessä juttelemme tutustumme olemme
sillä välin ja sen aikaa
hassu odottava kaipaus pursuileepi sielustain

Aamukuinen odotuksen pisara

Saavutanko sinua koskaan
ennen syksyä
jolloin mieli- & ilma-ala
kääntyvät kohti: loskaan

Purppurainen taivas
epävarmuuden jakaa kanssani
olisitpa vielä joskus
minun iänikuinen hetkeni
yhdessä
kaksi silmää, jotka kaipaavat toisiaan
sulkeutunein luovien silm'luomien alla

En voi tietää, voitko tietää
kohtaavatko
galaktisen pyöreiset tähtemme
yhdessä
aamuisin, jonka näkee ajassa vieriväisessä
vielä........
jokin aamu

YDINMESSÄ

Aamulla mietin, kunnes heräsin
jos sanelehdin hoitajalle satunaiselle:

mun puolesta koko ihmislaji 
sais liekehtiä unholaan
vaikka maan ytimessä
niin eikö siitä 
saisi edes silmäkulma kastua
vaikka sitten vain 
ihan itseään varten

mutta hoitoihmisten mielet
lätkivät sinun sielusi kipuun
masennuksen tarraa
joka pysymättömästi valuu kohti pohjaa
kuin huomionkaipuu tyhjään ihmisriepuun

eivätkä he ulkopuolelta näe
minun ytimeeni

Sieluja tuiskeessa

merkityksen hellyyden sateenvarjo

pinttyneen ihmisyyden räntäsateessa

satoi ja poltti ihmisyyden meteorituisku

eivät auttaneet kemialliset tuet kurkusta valuneet

kestämään kipua niskaan saatavaista satavaista

lääkemääräyksenä puiden latvojen katveessa

kaareutuneena kohti minuutta sekä koskisuutta

virtaavuutta sekä sitä, mitä voitkaan olla

poispoltettuna hivelevyyteenä elämässä se

minkä varaan varjolle tahdoin rakentaa

minun, ja sinun, herkkä auringonpaisteeni

varjoissa hymyilee lymyilee

se mistä tuntoisuus tähän maailmaan

rakentuu pilarein pienin ja kaunein

Jäähyvästi vai täällä pysyvästi

Törmätä vedestä naurettuun seinään, jota ei kuitenkaan uskalla koskettaa

Pohtiakseen ainoastaan pohtimattomuutta, ajatuksia joita ei

koskaan tullut mieleenkään – joku sanoi, joku teki, itse vain istui ja ihaili, kauhisteli

olisi halunnut olla mukana, mutta ilman kosketusta

jättäytyi peittoon, jonka pakkanen ja syysenkeli, minulle eilen rakensi.

Lehtipuiden luopuva riisuuntuminen, keskellä kääntyväisyyden

ja jos aika täällä, haluaa peittää menneisyytensä kylmyydellä, miksi minä

vain pieni pienitajuntainen olento osana sitä

haluaisin mitään muuta. Tahtoisin tasapainottomuudessani

iskeä säpäleiksi kirota äänen salamointia, joka koskettaa muita!

Huippuahan meistä useahkot tavoittelevat, mutta pysyvimpiä ovat

kivenmuruista koostetut yhteisöt, joissa ei, tukehduta toistensa alle.

Vaihtelevan valehteleva raa'an maanisdepressiivinen luonto

aivan kuin se kuiskaamaton raskas ihmisluontokin

on meitä kaikessa putoavaisuudessaan, joka hetki lähellä.

Yhteiskuntaan rakennettu surullinen klovni

Tiedosta hiekkaa, tee tiedosta hiekkaa, ota se hienoin siitä

Lasketa sillä mäkeä, siivilöi, huuhdo kuten kultaa, mutta älä rakastu

Onhan se hassua, lukea yleinen valhe paperilta tai ruudulta

määkiä laumassa, aivot rakentuneet pakotetusta napanöyhdästä

Mutta keskinkertaisissa ryhmissähän me viisaita olemme

Ymmärrys laajenee kuin veri paisuvaiskudoksessa

Pelkkä aivoton kiima sanelee yhteisen tavan toimia,

romahtavat kahvikupit, törmäävät vouhkot vuohet,

ajatuksilla on taas talvikeli ja kesärenkaat alla: aina sama kaava

Sisälukutaito, mediakritiikki, tiedon siivilöinti – mitä tästä sitten opimme?

Mitättömyyden hyve Suomi-neidon lautaselta: kyllähän sen syö,

kun ei tässä ole mitään muutakaan. Jos eivät toiset anna, lienee pakko itse

luoda. Lumisia kylmiä totuuksia, padota ne kinoksiin, toivoa

että joku ymmärtää sen määrän.

Tänään kirjoitin tämään

En valinnut syntymää en kuolemaa,
vaikka toista niistä sydäntäni niistäen yritin
En valinnut nisiä itsessäni roikkuvaisia
sielunmaidonjuottajaa, jonka sieluinen koti
takiaisten täyttämä haudunmaa
ylläni on villapaita
ja niin olen väärässä paikassa
kuten: aina

Se jokin asia, yhtä pitkälti kiinni pysyväisyydessä
kuin syksyiset kuolevaiset lakastuneet lehdet
Ihmistuska puhaltelee kuin tuulinen kusisateinen sää
Himot ja homot vielä, turhan lähellä, apinalajin kevätpäivää

Aikuisiän tuttipullo

Ukottoman ukkosen, yleisen paheksunnan valheilla 

tukahduttama virasto-Suomen maa

Kapitalismipullan väliin nussittu pala kuollutta lehmää, 

kaikki mitä on ympärillä

sitä mitä enemmän

sitä enemmän

ja elämän juomalasi täyttyy absurdismilla 

teoilla, joiden merkitys on ainoastaan tekijöissä

ja jos se pieni riutuva osuus minuutta, tahtoisi toimia,

ehken olisi toisille niin toimeton

defenssit, argumentit, syytökset – niistä on pienet ihmiset tehty

tyhjyyden kasvoton leipäpöytä, otan kasvokuvan käsikarvojen välistä, 

sillä pintapuolisesti leivottu tuomio, on se 

mitä päälliköt päältä syöttävät

Haistappa yksilökunnan kiusa: piusa

Galaktinen pikkuapina
roikuskelee ja kuseskelee elämäänsä
elämän elämättömän laidalla

apua ei anneta, ennen kuin
olet puoliksi haudassa + naru kaulassa
kuin kontrollifriikki läheisriippuvainen äiti
yhteiskunta joka vain omin ehdoinsa tukee
on kaikkea muuta, kuin toimiva ja hyvinvoiva
suorastaan paskainen henkinen sikolätti

ja sielu joka kuoriutuu, kuoriutuu riutumuksestaan
yksilökunta opetti minulle, häikeällä kivulla
kannattaa pitää huoli vain omasta
henkisestä takamuksestaan

Haluan vielä lähettää terveisiä:
Suomi hukkukoon vaikka omaan
sekä varsinkin minun kivun paskaan!
Vaivoin että vaivoin pääsin ansasta
johon en halua enää ikinä-koskaan palata

Lukoton avain

Puristeisen raaistuneen tähden pelokkaat tirskahdukset

häilyvyydessä avaruuden poikkimaailmaisten

äännähdyksiä koitin etsiä syövereistäni, tunteiden selkkauksia

ilmaisukanavien tulliporteilla, eikä mikään päässyt kertomaan

mielen eläintarhaan lukitusta, lukkiutusta kuin hämähäkin verkkoset

ja kaikki mitä koitin, koitin kertoa ja sillä koskettaa...

Kerran kosketin rajalla

savuisa hämyisyys ihmiseläinten

oli rikkinäisenä katsonta ja kanta

irtisahattuna mielenterveyden puu kaatuvainen

katuvaisena katujen kulkuun luotuna vai luotunako ollenkaan

pimeän sielun maalaama pieni todellisuus

susien sisujen repimä kärheys kantautuu huudoissain

pienen kuiskauksen kylmään havunotkuntaan tahdon huutaa

jossa minulle ei ole muuta kuin

se missä kasvaa runkosi, minne ulottuvat oksasi

koskettavatko ne marraskuun happamina marjoina

joita surumielisyyksien läpi syöksemme

ohi huulien, joilla harovien sormien myötä

toistemme kosketuksiin hakeuduimme

yhteisyyden olomuotoa tavoittelin sanoen sen väärin

mutta kuinka oikein voi kaipausta lauseiksi koskaan edes muodostaa

tahdoin vain, että olisit satunainen kosketinsoitin minun

Ihmissyys

Kellona kasvavat puut

eivät viikot laske itseään

Kuka mitään haluaisikaan

paitsi omaa luulloteltua itsekkyyttään

Kyselkää katkeruudesta

siitähän se johtuu, kun ihmiskunta

tämän orgaanisen avaruusaluksen huipentuma

rypee paskassaan ja syyttää toinen toisiaan

Sitä saimme mitä tilasimme

harhakuvitelma ihmisystävällisyydestä

Päivässä ei korjata vuosikymmenten virheitä

itsekkyyden peittoon kietotuneena

juoksekaamme karkuun,

sillä ei vastuuta

ei itsestämme toisistamme

jokainen pieni poliitikko vain

Henki puuttuu, asiaan kuin asiaan

mutta silti se puuttuu

Keväinen heijastus

ympärillä varmaa kevättä, jossain sen rinteiltä

alkaa heräilemään, vanha pieni kajahdus maailman

jossa padottuja avaamattomuuksia, odottaneet hetkeään

odottaa kajastus hetkissä vieläkin

aikaa jota on, aikaa joka on sopivan

hellää ja pehmyttä koskettaa,

luontaisen pintojemme ylitse virtaavaa

vain sen verran

kankaita yllemme puettuja,

joissa toisemme paljaana

lämmöstä helmeilevien ihopintojen

silkkisen huokoisaa, hengästyttävän kostuvaa

kimaltelevaisessa, liukuvassa liikkeessä vasten toinen toistaan

roiskumaan pantu vesilasillinen

kostuu pitkin pöydänpintoja, ehjänä yhtyneenä

siinä samassa

jossa auringonlaskuinen ihomme

painautuu pysyväksi hetkeksi

kehojen kaarevuuksiin

toistemme horisonttiin

Minne minä nousin?

Tiesitkö kuinka rakkaus

paketointi arvaamaton repii irti

sen mitä emme koskaan yhdessä edes avannneet

Polttaa sormenpäitä, ääripäitä

Hetki tuijotetaan yksinäisyydessä ja ollaan yksin

tyhjiä lyhtyjä olkaamme hetki toisensa jälkeen

jälkiin susien ja karhujen

Luonto joka kukkuu, kähisee ja rämisee

aamuiset seitit häkkien hämähäkkisten

Ollaan hiljaa äärellä lahjan

lahjan jota voidaan olla koskematta, avaamatta

Peläten sisältöä

toista niin sytyttävää

sielujen mielipuolisuukisen eksyvää karnevaalia

Ei tässä ollut äänestysoikeutta

Synkkä musta ihmisperkeleiden repimä sieluni

kaikessa kärheydessään möykkyisenä aitona, oli ainoa

mitä minulla oli sinulle tarjota

Oli ja meni kasvi kuolevainen

kalastavana saaliina, koukkuunsa sai kumpainenkin toisensa
haaviin houkutit, vapaaehtoisesti tulin ja luoksesi sullouduin
pienenä vihaisena ruukkukasvina, juttele minulle kuinka rakastat
kasvan verson verran, rönsyän harhateille, pidä minut otteessasi

leväisyytesi alkeellinen sekovarsi, ainoastaan kanssasi
tahdon tässä todellisuudessa roikkua
antaa tuskan kimmaltaa, masennuksen painaa päänsä kaukaisuuteen
haudattuna hetket lohkeilevat, satuttavuudet suutele minusta pois

tarrautuva kieppuvainen köynnöksen tähti
edetessään jokainen luonteensa jäljet maastoon jättää
kerälle mennessään, ajatusten sekava seittisyys
jätä rauha mieleeni, se mitä en löytänyt itsestä
on todellisuutta keventävä kosketus, sinun vierellä

Perrrhoshaavi vieköön!

Lehahda läpi siipien karkuun pakoisuuteen

siitä mitä sinulta odotin

Istuin ja odotin

Vihertävä perhoisuus kauneuden pisteliäisyys

En koskaan sinua osannut poimia

En koskaan ihmislihasten kämmenelle saavuttamaan

Haaveiden haaveihin en tule sinua saamaan

Ei ole pilkkua jonka jälkeen en sinua

koskaan voisi löytää etsiä vailla kumartavan metsikköisyyden

Tiedät sen

Hetken kämmenissäni voin sinua pitää

Ja kaukaisuus on tämä päivä

Mustaa maalia

syntyneenä pimeästä kohdusta ripoteltuna, tyhjänä vihkosena olentoisena

ilman laskuvarjoa laskeuduin maahan maailmaan kylmään ja kovaan

valheiden ja rikkihapposielujen onnelaan

pelkkä värityskirja sieluni, luonnevikaisille tarjottu

mustilla sormisieluväreillä täytetty

sivu kerrallaan, elämän pihkuvaa pahaa mustaa

puoliväliin täytetty ja raapimalla rikki revitty

henkäyksesi kosketus poikki toisen ulottuvuuden

sivuuttaa tuskan, piirtää kauneuden luvun jatkumoon

joka oli tarkoitettu, aikoja sitten päättyvän

Muistatko vielä minut?

Yksikään kaunis ele ei muodosta mitä me olemme

sillä rumuudella huokaa vastaan se

kuinka ainiaan toisemme rakensimme

Ei ehkä kannata miettiä huomista

jonkin suhteen

koska se pieni suhde voi menehtyä

kadota iäisyyksiin

aina kyynelvuorten läpi

polttavaan yksinäisyyteen ja kaamokseen

jossa kaaos suloilee lapsensa hiljaisuuteen

Ei meitä koskaan tässä maailmassa ollutkaan

Se ei ollutkaan kympin pami

kitkerää sinistä pilleriä, joka ei rauhoittumaan saa

muna ojossa, pullo kädessä, tuhruiset bokserit jalassa

paikallisen sushipaikan vittumainen ovi, jota en saanutkaan auki

mielessäni sulkeutuneet kaikki mahdolliset tapahtumat

joihin muut niin liittyisivät, mutta olomuotooni en pääse sisälle

taidan olla liian ulkona, ja sielläkin

liian kaukana,  kaikesta

Katoavaisuuden pielessä

Pisteeseen päättyvät lauseet sanotut

pilkuilla jatkuu ilta baareissa kuten sivulauseet, joilla oli tarkoitus

todellisuuden häivähdys kirkkautena puunlehdellä, pienänä paisteena

tirisevä ihra rikkinäisen pannun pohjalla makaavaa kuolemaa

Ylöspäin kasvavat kaikki mitä on, kunnes on aika pysähtyä

tunteiden kirjossa, ainoa mikä merkitsi itsensä, oli muistamisen arvoinen

eivät taivaan värit, tähtien mitätön kimallus

poistanut koskaan saapassukkien heiluntaa

pieni heilaus elämässä

Tunsitko sitä koskaan – itseäsi tai meitä

kumpi meistä olikaan olemassa

Rakkauden varjo antoi elämän polttavuudelle sen, mikä oli olevan

kaikki kaunis ja herkkä, katoaa aikanaan

Täyttä vauhtia seinää päin, ahoi!

Miksi hyppäisinkään pois kelkasta, vastahan

vauhti alkoi kiihtymään. Nopeammin kohti tekojen pohjaa

vailla seurauksia, vailla järkevämpää seuraa

kuin mitä itse tuottaa. Hyppyri lähestyy, minne olenkaan matkalla?

Tärkein rakenne: Upottaako lattia, mihin sitä pysähtyy.

Pelkkää mielipuolisuuden toistoa, päänsekoittamisen karnevaalit

jossa kenelläkään ei ollut hauskaa.

Ystävä hyvä, kerran esitti määrän lauseita.

Väitti ihmisen osaavan, valita kysymättäkin väliltä ihmissuhteiden

ja päihteiden. Olin hetken hiljaa...

ja peli oli menetetty

Sekavuuksia Pohjoisesta

haluan elää niin pitkään

että ihmiskunta elää keskenään harmoniassa,

sitten on vasta aika kuolla

kaikki tämäkin vain

hääkakun leikkaamista rautalapiolla

omia silvottuja mielikuvia jostain maistuvasta

muutin

elämäni sijainnin pohjoiseen

tarvittaessahan sitä voisi, piripäissään jahdata poroja

juosta pitkin tuntureita, raiskata turisteja ja hyväillä luontoa

kuka sitä näkisikään tasapainon

törmäilevissä ihmismielissä, ja niiden oudoissa leikeissä

muu kuin intohimo, joka palaa niiden liekeissä

Välittämistä lasten sanoin

Välitä musta

välitä harmaasta

välitän susta

Elämän tunteiden riippusäkkeinä

ranteet auki teidän vitun Jeesukselle ehtoollisvettä

Kauneuden puutarhassa ei kyselty vastauksia

pieniä pensaita kukkivia, tyyrpuuri vaikuttaa sametilta

Silkkinen pieni hienous ohjaksissa läpi mädyntyneisyyden

surkastunut päärynä huutaa omaa itkuaan

Betoniseinät valettuina ainoaksi halaamisen kohteiksi

Hellyys puree ranteet auki eikä mikään: meitä estä

olemasta hetkessä, joka sulatti mielen tämänpäiväisen

Hiljaisuuden miekka ei kaipaa laupeutta

yksi henkäys riittää sille hetkelle

mille tämä päivä on rakentuvan  

Valoinen kuvaus

Herkkyyden puutarhan latvoissa

poimittuina eläväisinä makua elämään antamaan

Aamukasteen hivevelemä päärynä, iltakasteen kiukkuinen sitruuna

Päivien metsämarjojen runsaus ja yöllinen lempeä mansikka

kaikki yhteneväinen hedelmäsalaattielämän

Yöksi tyynyjen alle, maut liiskataan, on päivä seuraava;

uuden verson tähkäinen kaste koittaa

ja vanhan lapsuuden ikuisen peltomaiseman vangitsee:

yksi räpäys silmän sekä linssin – mutta voiko sitä muutoinkaan unohduksiin painaa

Kutsuja menneisyydestä

Haaveiden haaveista kalastettuna

silakkainen todellisuuden murunen

friteerattuna elämän pannulla, jolla poltan vielä käteni

Voiko epätoivoisuuden ja sekavuuksien puissa roikkuva oranki

koskaan unelmissaan ja kauneudessaan

elävää Silakkaa haaviinsa hellästi pyydystää

laskea elämän tekolammikkoon, ihmisverestä kehräävään elinkelpoiseen

Yhden hämyisän planeetan taivaan alla

minkälainen yhteisolemuksien ihmiseläintarhan riemuvoitto

voi kesäisin elämänmullasta kasvaa

ja haavaisten lehtien kanssa, sen pienen

leikkisän–liekkisän hetken syyslaupeudun luona, saavuttaa

Kuvataan toisiamme, kuvataan toiseuttamme

boheemin taitelijasielun talvi – sen ei tarvitse olla kylmä

Koska hikisessä raadollisessa todellisuudessa

voimme yhdessä tehdä jotain hölmöä

pitää yhtä (mieluiten panttivankia) ja polttaa vihaisia banaaneja

uhrialttarilla orankijumalten ja silakkaisten