savuisa hämyisyys
ihmiseläinten
oli rikkinäisenä
katsonta ja kanta
irtisahattuna
mielenterveyden puu kaatuvainen
katuvaisena katujen
kulkuun luotuna vai luotunako ollenkaan
pimeän sielun
maalaama pieni todellisuus
susien sisujen
repimä kärheys kantautuu huudoissain
pienen kuiskauksen
kylmään havunotkuntaan tahdon huutaa
jossa minulle ei ole
muuta kuin
se missä kasvaa
runkosi, minne ulottuvat oksasi
koskettavatko ne
marraskuun happamina marjoina
joita
surumielisyyksien läpi syöksemme
ohi huulien, joilla
harovien sormien myötä
toistemme
kosketuksiin hakeuduimme
yhteisyyden
olomuotoa tavoittelin sanoen sen väärin
mutta kuinka oikein
voi kaipausta lauseiksi koskaan edes muodostaa
tahdoin vain, että
olisit satunainen kosketinsoitin minun
