"Tee ite masentava runo"

Naapurista lainatulla tylsällä raastinraudalla
Tylsyyksissäni raastoin lihasuikaleita ranteistani
torstaiseen hernekeittooni
verta ja rautaa sekaan – ja rautanauloja

Huonosti nukuttu yö, ilman peittoa
yksin, roskakatoksessa, biojäteastia kainalossa

Unohdetaan murehtimisen huoli
Tämä on se päivä: kun minusta viimeinen sisäinen elämänkipinä
sammui ja kuoli

Yhden unohdin lainata: auton hinausköyden!
Itseäni varten, katonrajaan roikkumaan
Kärpäsille, madoille, viikoksi hyvin riiputettua lihaa!

Alussa silti niin lopussa

Syöpäkasvainten irtileikkaavuuksien sekavuudessa
hyvänlaatuinen kasvain puuttuvainen
biologisesti väitetään: minun olevan mies, sinun, "minun" nainen

Luolaolentojen tavoin huudeltuna
toisiimme kiinni kasvavaiset
omistavat ja jakavat
perusteisuuden ihmismielipuolisuuksien

kaksinkertaistamisen väylä yksinkertaisessa yksinäisyydessä

ei sitä muista, eikä huomaa, huomaako puistakaan
vuorokausien, kausien vuodenaikojen, muuttuvaisuuden
niiden todellisen tulevaisuuden

Kasvaa
yhteen hetki jos toinenkin
unohtuu ja katoaa lempeys
jatkuvuuden välilyönti - halki elämän kirjaimuuksien

Perhonen

Lehahda läpi siipien karkuun pakoisuuteen
siitä mitä sinulta odotin

Istuin ja odotin

Vihertävä perhoisuus kauneuden pisteliäisyys
En koskaan sinua osannut poimia
En koskaan ihmislihasten kämmenelle saavuttamaan

Haaveiden haaveihin en tule sinua saamaan
Ei ole pilkkua jonka jälkeen en sinua
koskaan voisi löytää etsiä vailla kumartavan metsikköisyyden

Tiedät sen
Hetken kämmenissäni voin sinua pitää

Kaukaisuus on tämä päivä

Mörkösieluinen omistusoikeus

Tiesitkö kuinka rakkaus
paketointi arvaamaton repii irti
sen mitä emme koskaan yhdessä edes avannneet

Polttaa sormenpäitä, ääripäitä

Hetki tuijotetaan yksinäisyydessä ja ollaan yksin
tyhjiä lyhtyjä olkaamme hetki toisensa jälkeen
jälkiin susien ja karhujen

Luonto joka kukkuu, kähisee ja rämisee
aamuiset seitit häkkien hämähäkkisten

Ollaan hiljaa äärellä lahjan
lahjan, jota yritetään olla koskematta, avaamatta

Peläten sisältöä
toista niin sytyttävää
sielujen mielipuolisuuksien eksyvää karnevaalia

Ei tässä ole enää äänestysoikeutta
synkkä musta ihmisperkeleiden repimä sieluni

Kaikessa käärmeisyydessään on ainoa
mitä voin sinulle tarjota

Kaamosunia

Karhussa talviuni, kahden puoliskon kääntyminen

kaamosmasennus vie mennessään, ja karhun mukana

myös osan minua, nukkumaan keinuttaa maailma suominen

ja yksinhän, yksin, minäkin nukkumaan menen

Lopussa ovat oireettomat syysiltamat

ja on aika, aika: sytyttää ulkosieluiset tekovalot!

Hohtavaa sähköenergian kihertämää

elohopeisesta hallitusta valolaulusta

on revittävä revontulia enemmissä määrin:

Valoa! Valoa sisäisiin, ihmishamsterilaatikoihimme

jotka luonto, aina aikanaan

pimeydellään saapuu verhoamaan

Elämässä kaatuneille

Olen kaatunut monesti, kauneuden vastakohtaisesti
Ei kukaan opettanut polvisuojia ja suojahanskoja käyttämään
Ihmisten sirpaleisessa särkyneessä maailmassa
aloin omatoimisesti eteenpäin konttaamaan
Haavoja elämän, mukanani arpisina kyherminä
mukani minä pidän, läpi kaiken tämän

Aivan kuin, ainakin puolikuin, jokainen muukin meistä
toisten, joidenkien, elämät rakentuneet, ikäväkseen surukseen
Sisäänpäin virtaavista vuotavista kyyneleistä
jotka pimeydessään toisinaan
kuuttomiin öihin tulevat painumaan

Puhkottuja onnellisuuden ilmapalloja on jo nurkkiin kertynyt monia
Liian, liian monia! Suorastaan kirjaimellisesti, turhan useita
ei jäänyt ihmisistä muistoja komeita,
lähinnä tunnevireitä ahdistavan latteita

Hiipuvaa pohjaan valuvaa tunnesakkaa
kunnes kaikki hiljalleen
vihdoin hiljenee
kunnes vihdoin
pysähtyy, ja:
lakkaa

Terve runo

Ihmistuulissa, vältellen pahanilmanlintuja
Kuljeskellen eteenpäin, ihmisperkeleiden polttamana
Rukousraunioille punon kiikkerän jatkon elämälleni

Sisäisesti sairaaseen neitoon synnyin yhtä sairaasta naisesta
Tullaan ja kadotaan, eikä ole velvollisuuksia tai tarvetta jäädä, tänne ollenkaan
Haudattuina balsamoituina kirotut menneisyyden traumat – on aika antaa olla.

Markkinointirattaista kuuluu tekotarpeiden vääristynyt parkuva huuto:
"Tarvitsen huomiosi! Ota minut!"
Pelonlietsonnan kuulutuksillekin ummistan sieluni, sillä:

Olen väsynyt sairastamaan

Monta vuotta tämän yksilökunnan kylmillä lattioilla maanneena, 
on aika nousta. Nousta, ja miettiä uudet suunnat, kunnes 
joskus aikanaan sittten vihdoin totean: "Terve!"