Olen kaatunut monesti, kauneuden vastakohtaisesti
Ei kukaan opettanut polvisuojia ja suojahanskoja käyttämään
Ihmisten sirpaleisessa särkyneessä maailmassa
aloin omatoimisesti eteenpäin konttaamaan
Haavoja elämän, mukanani arpisina kyherminä
mukani minä pidän, läpi kaiken tämän
Aivan kuin, ainakin puolikuin, jokainen muukin meistä
toisten, joidenkien, elämät rakentuneet, ikäväkseen surukseen
Sisäänpäin virtaavista vuotavista kyyneleistä
jotka pimeydessään toisinaan
kuuttomiin öihin tulevat painumaan
Puhkottuja onnellisuuden ilmapalloja on jo nurkkiin kertynyt monia
Liian, liian monia! Suorastaan kirjaimellisesti, turhan useita
ei jäänyt ihmisistä muistoja komeita,
lähinnä tunnevireitä ahdistavan latteita
Hiipuvaa pohjaan valuvaa tunnesakkaa
kunnes kaikki hiljalleen
vihdoin hiljenee
kunnes vihdoin
pysähtyy, ja:
lakkaa
