Ihmissyys

Kellona kasvavat puut

eivät viikot laske itseään

Kuka mitään haluaisikaan

paitsi omaa luulloteltua itsekkyyttään

Kyselkää katkeruudesta

siitähän se johtuu, kun ihmiskunta

tämän orgaanisen avaruusaluksen huipentuma

rypee paskassaan ja syyttää toinen toisiaan

Sitä saimme mitä tilasimme

harhakuvitelma ihmisystävällisyydestä

Päivässä ei korjata vuosikymmenten virheitä

itsekkyyden peittoon kietotuneena

juoksekaamme karkuun,

sillä ei vastuuta

ei itsestämme toisistamme

jokainen pieni poliitikko vain

Henki puuttuu, asiaan kuin asiaan

mutta silti se puuttuu

Keväinen heijastus

ympärillä varmaa kevättä, jossain sen rinteiltä

alkaa heräilemään, vanha pieni kajahdus maailman

jossa padottuja avaamattomuuksia, odottaneet hetkeään

odottaa kajastus hetkissä vieläkin

aikaa jota on, aikaa joka on sopivan

hellää ja pehmyttä koskettaa,

luontaisen pintojemme ylitse virtaavaa

vain sen verran

kankaita yllemme puettuja,

joissa toisemme paljaana

lämmöstä helmeilevien ihopintojen

silkkisen huokoisaa, hengästyttävän kostuvaa

kimaltelevaisessa, liukuvassa liikkeessä vasten toinen toistaan

roiskumaan pantu vesilasillinen

kostuu pitkin pöydänpintoja, ehjänä yhtyneenä

siinä samassa

jossa auringonlaskuinen ihomme

painautuu pysyväksi hetkeksi

kehojen kaarevuuksiin

toistemme horisonttiin

Minne minä nousin?

Tiesitkö kuinka rakkaus

paketointi arvaamaton repii irti

sen mitä emme koskaan yhdessä edes avannneet

Polttaa sormenpäitä, ääripäitä

Hetki tuijotetaan yksinäisyydessä ja ollaan yksin

tyhjiä lyhtyjä olkaamme hetki toisensa jälkeen

jälkiin susien ja karhujen

Luonto joka kukkuu, kähisee ja rämisee

aamuiset seitit häkkien hämähäkkisten

Ollaan hiljaa äärellä lahjan

lahjan jota voidaan olla koskematta, avaamatta

Peläten sisältöä

toista niin sytyttävää

sielujen mielipuolisuukisen eksyvää karnevaalia

Ei tässä ollut äänestysoikeutta

Synkkä musta ihmisperkeleiden repimä sieluni

kaikessa kärheydessään möykkyisenä aitona, oli ainoa

mitä minulla oli sinulle tarjota