Haaveiden haaveista kalastettuna
silakkainen
todellisuuden murunen
friteerattuna elämän
pannulla, jolla poltan vielä käteni
Voiko
epätoivoisuuden ja sekavuuksien puissa roikkuva oranki
koskaan unelmissaan
ja kauneudessaan
elävää Silakkaa
haaviinsa hellästi pyydystää
laskea elämän
tekolammikkoon, ihmisverestä kehräävään elinkelpoiseen
Yhden hämyisän
planeetan taivaan alla
minkälainen
yhteisolemuksien ihmiseläintarhan riemuvoitto
voi kesäisin
elämänmullasta kasvaa
ja haavaisten
lehtien kanssa, sen pienen
leikkisän–liekkisän
hetken syyslaupeudun luona, saavuttaa
Kuvataan toisiamme,
kuvataan toiseuttamme
boheemin
taitelijasielun talvi – sen ei tarvitse olla kylmä
Koska hikisessä
raadollisessa todellisuudessa
voimme yhdessä
tehdä jotain hölmöä
pitää yhtä
(mieluiten panttivankia) ja polttaa vihaisia banaaneja
uhrialttarilla
orankijumalten ja silakkaisten
