Aamulla mietin, kunnes heräsin
jos sanelehdin hoitajalle satunaiselle:
mun puolesta koko ihmislaji
sais liekehtiä unholaan
vaikka maan ytimessä
niin eikö siitä
saisi edes silmäkulma kastua
vaikka sitten vain
ihan itseään varten
mutta hoitoihmisten mielet
lätkivät sinun sielusi kipuun
masennuksen tarraa
joka pysymättömästi valuu kohti pohjaa
kuin huomionkaipuu tyhjään ihmisriepuun
eivätkä he ulkopuolelta näe
minun ytimeeni
