Oli ja meni kasvi kuolevainen

kalastavana saaliina, koukkuunsa sai kumpainenkin toisensa
haaviin houkutit, vapaaehtoisesti tulin ja luoksesi sullouduin
pienenä vihaisena ruukkukasvina, juttele minulle kuinka rakastat
kasvan verson verran, rönsyän harhateille, pidä minut otteessasi

leväisyytesi alkeellinen sekovarsi, ainoastaan kanssasi
tahdon tässä todellisuudessa roikkua
antaa tuskan kimmaltaa, masennuksen painaa päänsä kaukaisuuteen
haudattuna hetket lohkeilevat, satuttavuudet suutele minusta pois

tarrautuva kieppuvainen köynnöksen tähti
edetessään jokainen luonteensa jäljet maastoon jättää
kerälle mennessään, ajatusten sekava seittisyys
jätä rauha mieleeni, se mitä en löytänyt itsestä
on todellisuutta keventävä kosketus, sinun vierellä

Perrrhoshaavi vieköön!

Lehahda läpi siipien karkuun pakoisuuteen

siitä mitä sinulta odotin

Istuin ja odotin

Vihertävä perhoisuus kauneuden pisteliäisyys

En koskaan sinua osannut poimia

En koskaan ihmislihasten kämmenelle saavuttamaan

Haaveiden haaveihin en tule sinua saamaan

Ei ole pilkkua jonka jälkeen en sinua

koskaan voisi löytää etsiä vailla kumartavan metsikköisyyden

Tiedät sen

Hetken kämmenissäni voin sinua pitää

Ja kaukaisuus on tämä päivä

Mustaa maalia

syntyneenä pimeästä kohdusta ripoteltuna, tyhjänä vihkosena olentoisena

ilman laskuvarjoa laskeuduin maahan maailmaan kylmään ja kovaan

valheiden ja rikkihapposielujen onnelaan

pelkkä värityskirja sieluni, luonnevikaisille tarjottu

mustilla sormisieluväreillä täytetty

sivu kerrallaan, elämän pihkuvaa pahaa mustaa

puoliväliin täytetty ja raapimalla rikki revitty

henkäyksesi kosketus poikki toisen ulottuvuuden

sivuuttaa tuskan, piirtää kauneuden luvun jatkumoon

joka oli tarkoitettu, aikoja sitten päättyvän

Muistatko vielä minut?

Yksikään kaunis ele ei muodosta mitä me olemme

sillä rumuudella huokaa vastaan se

kuinka ainiaan toisemme rakensimme

Ei ehkä kannata miettiä huomista

jonkin suhteen

koska se pieni suhde voi menehtyä

kadota iäisyyksiin

aina kyynelvuorten läpi

polttavaan yksinäisyyteen ja kaamokseen

jossa kaaos suloilee lapsensa hiljaisuuteen

Ei meitä koskaan tässä maailmassa ollutkaan

Se ei ollutkaan kympin pami

kitkerää sinistä pilleriä, joka ei rauhoittumaan saa

muna ojossa, pullo kädessä, tuhruiset bokserit jalassa

paikallisen sushipaikan vittumainen ovi, jota en saanutkaan auki

mielessäni sulkeutuneet kaikki mahdolliset tapahtumat

joihin muut niin liittyisivät, mutta olomuotooni en pääse sisälle

taidan olla liian ulkona, ja sielläkin

liian kaukana,  kaikesta

Katoavaisuuden pielessä

Pisteeseen päättyvät lauseet sanotut

pilkuilla jatkuu ilta baareissa kuten sivulauseet, joilla oli tarkoitus

todellisuuden häivähdys kirkkautena puunlehdellä, pienänä paisteena

tirisevä ihra rikkinäisen pannun pohjalla makaavaa kuolemaa

Ylöspäin kasvavat kaikki mitä on, kunnes on aika pysähtyä

tunteiden kirjossa, ainoa mikä merkitsi itsensä, oli muistamisen arvoinen

eivät taivaan värit, tähtien mitätön kimallus

poistanut koskaan saapassukkien heiluntaa

pieni heilaus elämässä

Tunsitko sitä koskaan – itseäsi tai meitä

kumpi meistä olikaan olemassa

Rakkauden varjo antoi elämän polttavuudelle sen, mikä oli olevan

kaikki kaunis ja herkkä, katoaa aikanaan

Täyttä vauhtia seinää päin, ahoi!

Miksi hyppäisinkään pois kelkasta, vastahan

vauhti alkoi kiihtymään. Nopeammin kohti tekojen pohjaa

vailla seurauksia, vailla järkevämpää seuraa

kuin mitä itse tuottaa. Hyppyri lähestyy, minne olenkaan matkalla?

Tärkein rakenne: Upottaako lattia, mihin sitä pysähtyy.

Pelkkää mielipuolisuuden toistoa, päänsekoittamisen karnevaalit

jossa kenelläkään ei ollut hauskaa.

Ystävä hyvä, kerran esitti määrän lauseita.

Väitti ihmisen osaavan, valita kysymättäkin väliltä ihmissuhteiden

ja päihteiden. Olin hetken hiljaa...

ja peli oli menetetty

Sekavuuksia Pohjoisesta

haluan elää niin pitkään

että ihmiskunta elää keskenään harmoniassa,

sitten on vasta aika kuolla

kaikki tämäkin vain

hääkakun leikkaamista rautalapiolla

omia silvottuja mielikuvia jostain maistuvasta

muutin

elämäni sijainnin pohjoiseen

tarvittaessahan sitä voisi, piripäissään jahdata poroja

juosta pitkin tuntureita, raiskata turisteja ja hyväillä luontoa

kuka sitä näkisikään tasapainon

törmäilevissä ihmismielissä, ja niiden oudoissa leikeissä

muu kuin intohimo, joka palaa niiden liekeissä

Välittämistä lasten sanoin

Välitä musta

välitä harmaasta

välitän susta

Elämän tunteiden riippusäkkeinä

ranteet auki teidän vitun Jeesukselle ehtoollisvettä

Kauneuden puutarhassa ei kyselty vastauksia

pieniä pensaita kukkivia, tyyrpuuri vaikuttaa sametilta

Silkkinen pieni hienous ohjaksissa läpi mädyntyneisyyden

surkastunut päärynä huutaa omaa itkuaan

Betoniseinät valettuina ainoaksi halaamisen kohteiksi

Hellyys puree ranteet auki eikä mikään: meitä estä

olemasta hetkessä, joka sulatti mielen tämänpäiväisen

Hiljaisuuden miekka ei kaipaa laupeutta

yksi henkäys riittää sille hetkelle

mille tämä päivä on rakentuvan  

Valoinen kuvaus

Herkkyyden puutarhan latvoissa

poimittuina eläväisinä makua elämään antamaan

Aamukasteen hivevelemä päärynä, iltakasteen kiukkuinen sitruuna

Päivien metsämarjojen runsaus ja yöllinen lempeä mansikka

kaikki yhteneväinen hedelmäsalaattielämän

Yöksi tyynyjen alle, maut liiskataan, on päivä seuraava;

uuden verson tähkäinen kaste koittaa

ja vanhan lapsuuden ikuisen peltomaiseman vangitsee:

yksi räpäys silmän sekä linssin – mutta voiko sitä muutoinkaan unohduksiin painaa

Kutsuja menneisyydestä

Haaveiden haaveista kalastettuna

silakkainen todellisuuden murunen

friteerattuna elämän pannulla, jolla poltan vielä käteni

Voiko epätoivoisuuden ja sekavuuksien puissa roikkuva oranki

koskaan unelmissaan ja kauneudessaan

elävää Silakkaa haaviinsa hellästi pyydystää

laskea elämän tekolammikkoon, ihmisverestä kehräävään elinkelpoiseen

Yhden hämyisän planeetan taivaan alla

minkälainen yhteisolemuksien ihmiseläintarhan riemuvoitto

voi kesäisin elämänmullasta kasvaa

ja haavaisten lehtien kanssa, sen pienen

leikkisän–liekkisän hetken syyslaupeudun luona, saavuttaa

Kuvataan toisiamme, kuvataan toiseuttamme

boheemin taitelijasielun talvi – sen ei tarvitse olla kylmä

Koska hikisessä raadollisessa todellisuudessa

voimme yhdessä tehdä jotain hölmöä

pitää yhtä (mieluiten panttivankia) ja polttaa vihaisia banaaneja

uhrialttarilla orankijumalten ja silakkaisten