Sieluja tuiskeessa

merkityksen hellyyden sateenvarjo

pinttyneen ihmisyyden räntäsateessa

satoi ja poltti ihmisyyden meteorituisku

eivät auttaneet kemialliset tuet kurkusta valuneet

kestämään kipua niskaan saatavaista satavaista

lääkemääräyksenä puiden latvojen katveessa

kaareutuneena kohti minuutta sekä koskisuutta

virtaavuutta sekä sitä, mitä voitkaan olla

poispoltettuna hivelevyyteenä elämässä se

minkä varaan varjolle tahdoin rakentaa

minun, ja sinun, herkkä auringonpaisteeni

varjoissa hymyilee lymyilee

se mistä tuntoisuus tähän maailmaan

rakentuu pilarein pienin ja kaunein

Jäähyvästi vai täällä pysyvästi

Törmätä vedestä naurettuun seinään, jota ei kuitenkaan uskalla koskettaa

Pohtiakseen ainoastaan pohtimattomuutta, ajatuksia joita ei

koskaan tullut mieleenkään – joku sanoi, joku teki, itse vain istui ja ihaili, kauhisteli

olisi halunnut olla mukana, mutta ilman kosketusta

jättäytyi peittoon, jonka pakkanen ja syysenkeli, minulle eilen rakensi.

Lehtipuiden luopuva riisuuntuminen, keskellä kääntyväisyyden

ja jos aika täällä, haluaa peittää menneisyytensä kylmyydellä, miksi minä

vain pieni pienitajuntainen olento osana sitä

haluaisin mitään muuta. Tahtoisin tasapainottomuudessani

iskeä säpäleiksi kirota äänen salamointia, joka koskettaa muita!

Huippuahan meistä useahkot tavoittelevat, mutta pysyvimpiä ovat

kivenmuruista koostetut yhteisöt, joissa ei, tukehduta toistensa alle.

Vaihtelevan valehteleva raa'an maanisdepressiivinen luonto

aivan kuin se kuiskaamaton raskas ihmisluontokin

on meitä kaikessa putoavaisuudessaan, joka hetki lähellä.

Yhteiskuntaan rakennettu surullinen klovni

Tiedosta hiekkaa, tee tiedosta hiekkaa, ota se hienoin siitä

Lasketa sillä mäkeä, siivilöi, huuhdo kuten kultaa, mutta älä rakastu

Onhan se hassua, lukea yleinen valhe paperilta tai ruudulta

määkiä laumassa, aivot rakentuneet pakotetusta napanöyhdästä

Mutta keskinkertaisissa ryhmissähän me viisaita olemme

Ymmärrys laajenee kuin veri paisuvaiskudoksessa

Pelkkä aivoton kiima sanelee yhteisen tavan toimia,

romahtavat kahvikupit, törmäävät vouhkot vuohet,

ajatuksilla on taas talvikeli ja kesärenkaat alla: aina sama kaava

Sisälukutaito, mediakritiikki, tiedon siivilöinti – mitä tästä sitten opimme?

Mitättömyyden hyve Suomi-neidon lautaselta: kyllähän sen syö,

kun ei tässä ole mitään muutakaan. Jos eivät toiset anna, lienee pakko itse

luoda. Lumisia kylmiä totuuksia, padota ne kinoksiin, toivoa

että joku ymmärtää sen määrän.